Maaperämikrobit ovat hoivanneet ihmisiä satojentuhansien vuosien ajan.Taidehistorian väitöskirjatutkija Suvi Vepsä pohtii monilajista hoivaa ja sen ulottuvuuksia kulttuurissamme laajasti. Vepsä työskenteli Rantalan kanssa Ranskassa keväällä 2023 osana osallistavaa tieteellistä tutkimustaan monilajisesta taiteesta. Kuvat noista hetkistä. Teksti on kirjoitettu alun perin keväällä 2023.
Hoiva on jotain, josta olemme kaikki enemmän tai vähemmän riippuvaisia, ja se määrittää monilla tavoin arkeamme ja sosiaalisia suhteitamme. Samaan aikaan yksilöllistä kilpailua, suorittamista ja pärjäämistä korostavassa kulttuurissamme sitä kuitenkin aliarvostetaan ja ylenkatsotaan. Talouden ehdoilla järjestetyssä yhteiskunnassa hoiva on kuluerä, pakollinen paha, joka sysätään useimmiten naisten ja naisvaltaisten matalapalkka-alojen työntekijöiden harteille. Hoivan kohteena puolestaan käsitetään olevan ainoastaan yhteiskunnan marginaaleihin jätetyt ihmiset, kuten lapset, vanhukset ja sairaat. Hoivan tarve nähdään merkkinä heikkoudesta, eikä sen vaatimaa konkreettista työtä juuri arvosteta.
Hoivaa on tarkasteltu kriittisesti erityisesti feministisessä liikkeessä, filosofiassa ja poliittisessa teoriassa. Näissä konteksteissa hoivaa tarkastellaan useimmiten ihmisten suorittamana palkallisena tai palkattomana uusintavana työnä, jolla on erilaisia materiaalisia, affektiivisia ja eettis-poliittisia ulottuvuuksia. Huomiota on kiinnitetty esimerkiksi hoivavastuun epätasaiseen jakautumiseen ja sen kytkeytymiseen yhteiskunnan sukupuolittuneisiin ja rodullistaviin rakenteisiin, globaaliin eriarvoisuuteen ja työelämän lisääntyneeseen prekarisaatioon. Perinteisesti näkökulmat ovat olleet varsin ihmiskeskeisiä, lukuun ottamatta esimerkiksi 1990-luvulla alkaneita ekofeministisiä keskusteluja. Toisaalta myös näissä pohdinnoissa hoiva ja huolenpito on mielletty nimenomaan ihmisten tekemänä toimintana ja muunlajiset olennot puolestaan toiminnan kohteina.
Viime vuosikymmeninä erityisesti posthumanistisen feminismin piirissä lajienvälistä hoivaa ja huolenpitoa on alettu tarkastella myös toisesta näkökulmasta. Esiin on nostettu kysymys siitä, millä tavoin ihmiset ovat riippuvaisia enemmän-kuin-inhimillisten olentojen tarjoamasta hoivasta ja huolenpidosta. Teoksessaan Matters of Care – Speculative Ethics in More Than Human Worlds (2017) tieteen ja teknologian tutkija María Puig de la Bellacasa määrittelee hoivan kaikeksi sellaiseksi toiminnaksi, jonka avulla maailmaa ylläpidetään, uusinnetaan ja korjataan niin, että kaikki (sekä ihmiset että muut lajit) voivat elää mahdollisimman hyvin. Puig de la Bellacasan määritelmässä hoiva ei siis ole ainoastaan ihmisten toisiinsa, toisiin lajeihin tai ympäristöön kohdistamaa huolenpitoa ja välittämistä, vaan vastavuoroista – joskaan ei symmetristä – toimintaa, joka levittäytyy rihmastomaisesti eri suuntiin ja kannattelee kaikkea olevaa.
Hoivan ja huolenpidon ulottaminen enemmän-kuin-inhimillisiin maailmoihin saattaa tuntua vieraalta, ja se vaatiikin tietynlaista spekulatiivisen kuvittelun kykyä. Miten monin eri tavoin muunlajiset olennot pitävät huolta ihmisten päivittäisistä tarpeista ja hyvinvoinnista? Mietitään vaikka eräitä ihmisen vanhimpia kumppanilajeja, maaperämikrobeja. Viime vuosikymmenten aikana tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet sen, minkä monet vaikkapa puutarhanhoitoa tai metsässä liikkumista harrastavat ovat jo kokemuksesta tienneet: maan kanssa kosketuksissa oleminen tekee ihmisen onnellisemmaksi ja terveemmäksi. Tästä saamme kiittää juuri mikrobeja, joille altistumisen on todettu korjaavan tulehduksia, parantavan immuunipuolustusta ja vahvistavan stressinsietokykyä. Tästä näkökulmasta ajatus siitä, että maaperämikrobit pitävät ihmisistä huolta ei ehkä tunnukaan enää kovin kaukaa haetulta. Tietenkään ne eivät valitse tehdä niin, eikä niiden voida väittää välittävän ihmisistä tai heidän hyvinvoinnistaan. Monilajinen hoiva ja huolenpito ei ole aina tietoista tai vapaaehtoista, eikä se välttämättä vaadi affektiivista sitoutumista.
Lisääntyneen tutkimustiedon myötä mikrobien tarjoamaa hoivaa ja huolenpitoa on alettu hyödyntämään myös kaupallisesti. Viime vuosina erityisesti metsämikrobien käyttämisestä kosmetiikassa ja lisäravinteissa on tullut pienimuotoinen trendi. Tarkoitus on toki hyvä ja kannatettava. Mutta mitä kertoo länsimaisesta luontosuhteesta se, että maaperämikrobien tarjoamaa hoivaa voidaan ostaa purkista kaupan hyllyltä samalla, kun tätä miljoonien vuosien aikana kehittynyttä maaperän viisautta kantavia vanhoja metsiä kaadetaan ja tuhotaan? Monilajisen hoivan tuotteistaminen ja määrittäminen ”ekosysteemipalveluiksi” jatkaakin ehkä sitä ihmiskeskeistä tarinaa, jossa enemmän-kuin-inhimilliset maailmat ovat olemassa vain meitä varten. Palveluthan ovat jotain, mitä ihminen voi ostaa ilman velvollisuutta tarjota mitään takaisin.
Monilajinen hoiva voidaan kuitenkin käsittää myös toisin: vastavuoroisena toimintana, jossa kaikilla, myös ihmisillä, on omat roolinsa ja velvollisuutensa. Kirjassaan Braiding Sweetgrass – Indigenous Wisdom, Scientific Knowledge, and the Teachings of Plants (2013) Pohjois-Amerikan Potawatomi-alkuperäiskansaan kuuluva kasvitieteilijä Robin Wall Kimmerer kirjoittaa kasvien ja muiden muunlajisten olentojen tarjoamasta hoivasta lahjana, johon ihmisten olisi opittava vastaamaan. Ajatus voisi ehkä muuttaa suhdettamme luontoon ja muihin lajeihin, kun yksisuuntaisesta palvelusuhteesta tuleekin vastavuoroista jakamista. Lahjan antajaan suhtaudutaan kunnioittavammin, ja esiin nousee kysymys vastalahjasta: monilajinen hoiva ei ole jotain, joka kuuluu ainoastaan meille, vaan kestävät ja kukoistavat huolenpidon rihmastot vaativat, että annamme myös takaisin. Kun pidämme huolta maasta, se vastaa pitämällä huolta meistä.
Maaperämikrobit ovat hoivanneet ihmisiä satojentuhansien vuosien ajan. Modernin ajan ilmiöiden, kuten kaupungistumisen, ruuantuotannon teollistumisen ja antibioottien käytön yleistymisen myötä tämä yhteys on kuitenkin monilta osin heikentynyt. Erityisesti kaupungeissa ihmiset ovat kosketuksissa mikrobien kanssa entistä vähemmän, mikä on tuonut mukanaan monia terveydellisiä, yhteiskunnallisia ja ekologisia ongelmia. Näiden, sekä muiden antroposeenin ajan haasteiden edessä selviytymisemme ei ole kiinni ainoastaan ekologisesta jälleenrakennuksesta. Meidän on myös uudelleenmääriteltävä suhteemme enemmän-kuin-inhimillisiin maailmoihin, joihin kuulumme.
Yhteiskunnassa, joka kannustaa yksilökeskeiseen kilpailuun ja suorittamiseen ihmisten, toisten lajien ja ympäristön hyvinvoinnin kustannuksella, monilajisen hoivan ja huolenpidon asettaminen kaiken toiminnan ja ajattelun keskiöön on vallankumouksellinen teko. Tämä ei tarkoita yksilöllistävää moralisointia tai universaaleja eettisiä periaatteita, vaan arkista, paikantunutta kanssaelämistä ja yhteistyötä. Hoivan ja huolenpidon kautta meille tarjoutuu aikaa ja tilaa kehittää kykyämme toimia yhdessä, kapitalistisen logiikan ulkopuolella, jolloin kestävämpien, kukoistavampien maailmojen rakentaminen tulee mahdolliseksi. Sellaisten maailmojen, joissa monilajisilla suhteilla on myös muuta, kuin välineellistä arvoa.
KIRJOITTAJA
Suvi Vepsä on taidehistorian väitöskirjatutkija Turun yliopistossa. Tutkimuksessaan hän tarkastelee monilajisen taiteen potentiaalia uudenlaisten olemisen, tekemisen ja tietämisen tapojen hahmottelussa antroposeenin ajan ekologisten ja eettis-poliittisten haasteiden keskellä. Hän on kiinnostunut hoivasta, huolenpidosta ja erilaisista yhteistyön muodoista, jotka ovat sekä monilajista yhteiseloa määrittäviä ja ylläpitäviä suhteisuuksia että taidetta ja tutkimusta ohjaavia käytänteitä.
